Tervetuloa Tempera-kvartetin kotisivuille ja konsertteihin!
Tempera-kvartetissa soittavat Laura Vikman, viulu, Silva Koskela, viulu, Tiila Kangas, alttoviulu, ja Ulla Lampela, sello.
25-vuotisjuhlaansa juuri viettänyt Tempera-kvartetti on konsertoinut kotimaan ohella valtaosassa Euroopan maita – erityisen paljon Benelux-maissa ja Saksassa – sekä Japanissa, Yhdysvalloissa ja Arabiemiraateissa. Kvartetin levytykset Jean Sibeliuksen koko jousikvartettotuotannosta (BIS) sekä Pehr Henrik Nordgrenin 10. ja 11. jousikvartetosta (Alba) ovat saaneet laajalti kiitosta. Tempera-kvartetti on kantaesittänyt lukuisia teoksia, mm. Pehr Henrik Nordgrenin kolme viimeistä jousikvartettoa (nrot 9-11), jotka on myös omistettu yhtyeelle. Kvartetti toimi kollektiivisesti Riihimäen Kesäkonserttien taiteellisena johtajana vuosina 2004-2007. Tempera- kvartetti konsertoi mielellään myös osana esim. kvintetti- ja sekstettikokoonpanoja; kvartetin pitkäaikaisista taiteilijaystävistä mainittakoon mm. fagotisti Bram van Sambeek ja kitaristi Petri Kumela.
Tempera-kvartetti perustettiin vuonna 1997 Sibelius-Akatemiassa, ja yhtyeen muodostumiselle ja kehitykselle ratkaisevan tärkeitä olivat, paitsi soittajien into, Risto Fredrikssonin kamarimusiikkitunnit. Myös Paavo Pohjola oli tärkeä vaikuttaja kvartetin varhaisina vuosina. Kvartetti opiskeli sittemmin kamarimusiikkia myös Lontoon Royal Collegessa, Edsbergs Musikinstitutissa ja lukuisilla mestarikursseilla. Yleisön tietoisuuteen kvartetti ponnahti tultuaan valituksi Finland Festivals –ketjun Vuoden nuoreksi taiteilijaksi 2001 sekä European Concert Hall Organizationin Rising Stars –konserttisarjaan kaudeksi 2000-2001, jolloin yhtye debytoi mm. Carnegie Hallissa, Wienin Musikvereinissa, Amsterdamin Concertgebouw’ssa ja Lontoon Wigmore Hallissa.
Laura Vikman toimii Radion Sinfoniaorkesterin 2. viulun äänenjohtajana. Lisäksi hän on kysytty solisti ja kamarimuusikko, ja hän opettaa Sibelius- Akatemiassa ja Tampereen Musiikkiakatemiassa.
Silva Koskela on viulunsoiton lehtori Tampereen konservatoriossa.
Tiila Kangas soittaa Helsingin kaupunginorkesterissa, lisäksi mm. Helsingin Barokkiorkesterissa. Tiila on vuodesta 2023 Kaustisen kamarimusiikkiviikon taiteellinen johtaja.
Ulla Lampela soittaa Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterissa Kokkolassa, lisäksi mm. KAAÅS-triossa.
Kaikki kuvat: Matti Järvi
Tempera-kvartetin tavoitat osoitteesta tempera [ät] temperaquartet [dot] net ja jäsenet osoitteista etunimi [dot] sukunimi [ät] temperaquartet [dot] net.